- DK etusivu
- Päätoimittaja puhuu
- Kiekkokirjoitukset
- Musiikkijutut
- Muut kirjoitukset
- DK-tapahtumat
- DK:n historiaa
- Tärkeitä linkkejä
- Foorumit
Jatkoaika Winter Classic DK-lasien läpi
Mennyt viikonloppu oli pyhitetty Valkeakoskella kiekkofanien jääkiekolle, sillä kyseisen paikkakunnan kiekkopyhätössä pelattiin
Jatkoajan keskustelupalstan kirjoittajien kesken Jatkoaika Winter Classic-tapahtuma. Luonnollisesti myös David Krokett Ry:n jäseniä oli mukana into piukeana,
ja pelaamisen mallia näyttämässä. Ottelun voittajaksi selviytyikin nimenomaan DK-veteraaneilla varustettu HC Andersen, joka kukisti vastustajansa HC Bonersin peräti 19-10.
Tässä mukana olleiden DK-edustajien mietteitä:
1. Millainen jatkoaikalaisten taso pelaajina oli odotuksiisi nähden?
Twite: Aika lähelle sellainen kuin odotin. Tämähän menee aina niin että
etukäteen ollaan "mä en osaa mitään" ja sitten vedellään
forsberg-rankkareita. Se yllätti eniten että ihan täydellisiä turisteja
ei ollut jäällä ketään. TosiFani yllätti muutamilla uskomattomilla
hanskatorjunnoilla ja olin itse hieman yllättynyt myös siitä että en
täysin jäänyt jalkoihin vaan ihan oikeasti tuntui siltä että taso oli
aika sopiva myös minulle. Tosin kaikkihan sen huomasivat että ihan
parhaat hiukan himmailivat ottelun hengen mukaisesti. Jiri oli
hellyyttävä hellankoukku.
eittämättä: Juuri sellainen kun odotin. Muutama erinomainen pelimies, jotka
puolivaloillakin dominoivat. Sitten muutama pelaaja, joilla oli paljon
tekemistä pelkästään jo pystyssä pysymisen kanssa. Oli tärkeää, ne
pelimiehet ymmärsivät ottelun luonteen eivätkä pelanneet täysiä. Mukava
huumorimieli vallitsi kentällä läpi ottelun. Tosissaan, mutta ei
vakavasti. Toki aina on yksi, jolla ei kasetti kestä, heh.
wilco: pelaajien taso oli suht odotuksien mukainen, maalivahdit hieman
yllättivät hyvyydellään, kun olivat mukamas viimeksi viiskytä vuotta
sitten olleet maalissa.
2. Mitä sanoisit puitteista Wareenalla ja Valkeakoskesta pelipaikkana,
täyttikö kansainvälisiä kiekkokaukaloita kiertäneen pelurin odotuksia?
Twite: Hieno valoisa halli, paljon suurempi kuin odotin. Jää oli aluksi
jotenkin tahmean oloinen mutta ehkä se oli psykosomaattinen tunne.
Ylätasanteella olisi ollut tilaa järkätä jotain pelaajatapaamistakin,
nyt jäi oman aktiivisuuden varaan että kehen törmäsi. Tosin
jääkiekkoapelaamaanhan sinne oli tultu ja niissä puitteissa ei ollut
valittamista.
eittämättä: Oikeastaan aika täydellinen areena moiseen tapahtumaan. Wareena oli
yllättävän uudenaikainen halli ja katsojien kannalta oli tärkeää, että
hallin oheistoiminnot toimivat. Dantekin sai kaljansa.
Golden AWe: Hyvä halli, kenties ensi kerralla lisäpanostusta vielä siihen että saadaan muutama tuttu lisää kannustamaan katsomoon.
Ottelu sai hyvin näkyvyyttä kun Jatkoaikakin teki tapahtumasta jutun, ja nyt DK-News, mutta katsomoon olisi mahtunut vielä enemmänkin porukkaa. Höyrymakkaroita
en valitettavasti ehtinyt testata, enkä muutenkaan kahvilan tarjontaa kun oli jo hoppu Pancho Villaan Hämeenlinnaan.
3. Oliko välitöntä kemiaa havaittavissa ketjukaverien ja joukkueen suhteen?
Twite: Ketjukaveri oli tuttu eli wilco, ja sentterimme Speed 12v/47kg oli aika
selvästi se 'kuka näistä kolmesta ei kuulu joukkoon'. Jäällä minun
mielestäni meidän kolmikkomme pelasi ihan kivasti samaa peliä emmekä
olleet toistemme tiellä. Maalit tulivat muille ketjuille enemmän, mutta
ei oman ketjun suoritusta tarvinnut hävetä ollenkaan. Ihan
jääkiekkoahan se oli, tai tuntui ainakin jäällä siltä. Itse en oikein
tiennyt missä pitäisi aloituksissa seistä mutta kysymällä sekin
selvisi. Joukkuepelistä en niin kauheasti osaa sanoa kun keskityin
omaan pystyssä pysymiseeni. Helppoahan siellä oli pelailla kun olimme
alusta asti niin runsaassa johdossa koko ajan.
eittämättä: "Mannapuuroa ja mansikkaa-aa-aa-aa. Juuri oikeenlaista kemiiiaaaa, woo-ho-hoo".
Kemiasta
en tiedä, mutta hauskaa oli ja hyvin tultiin toimeen. Meidän ketjulla
klikkasi kentälläkin ihan hyvin, vaikka välillä huvitti, kun oltiin
koko hyökkäystrio metrin säteellä toisistamme. Eli hakemista se välillä
oli. HC A:n kakkosketju tiuke-Bliz-JMA omasi (hyi mikä sana!) ehkä
parhaan kemian. Lähes tuollaisen, mistä Neon2:n biisissäkin lauletaan.
Golden AWe: Pakkiparini Rosenrot oli kuulemma ollut viimeksi luistimilla kaksi vuotta aiemmin, joten mies jeesasi tosissaan yrittäen olla enemmän ruosteessa kuin minä.
Sama pyllähdysten määrän suhteen. Hyvää populaa ja kemiaa siis.
4. Sama kysymys jälkipeleistä, oliko kemiaa?
Twite: Olin niin vaisu ja hiljainen että hävettää. Dante ja Morrow olivat ihan
mukavia uusia tuttavuuksia, muut olivat ihan homoja eivätkä jääneet
mieleen edes. Tunsin olevani liian selvä ja liian vanha ja liian
lähdössä Afrikkaan jotta olisin kunnolla jälkipelannut.
eittämättä: Jälkipeleissä tärkeintä oli nähdä GA ja hänen parempi puoliskona, kun
viime kerrasta oli ihan liian pitkä aika. Toki aina yhtä letkeää
Danteakin oli kiva taas moikata. Pari vanhaa tuttua nimimerkkiäkin sai
ihan oikeat kasvot, mikä oli kiva homma. Tai no kyllä mä wilcon jo
tiesinkin.
Itse olin Tampereen suuntaan yhteydessä läpi illan.
Vaikka siellä tuntui meno olevan vauhdikasta, niin ei tullut missään
vaiheessa tunnetta, että olisi jotenkin kaivannut sinne. Taidan olla
sen verran kotihiiri kumminkin. Sitä paitsi ihan mukahauska porukka
meillä oli HML:ssakin. Pancho Villa kun olisi räjähtänyt 19:30, niin
JA:n keskustelupalstalta olisi lähtenyt mukahauskuudesta 80% poies.
Golden AWe: Akviitti kirveli mukavasti. Oli todella nautinto syödä ensin Pancho Villassa pitkästä aikaa pekoniburger lohkoilla,
ja muutenkin jatkoista voi sanoa melkein saman. "Melkein saman".
5. Minkälaisena näet Krokketsin mahdollisuudet tällaisia
harrastelijajoukkueita vastaan ja mihin valmistautumisessa kannattaisi
kiinnittää huomiota? Ketä pelaajia koittaisit värvätä DK-joukkueeseen jatkossa, ainakin
TosiFani maalilla ja JMA hyökkäyksessä esiintyivät erittäin hyvin?
Twite: Mahdollisuudet ovat n. 0 koska meillä ei ole maalivahtia.
Hauskaa voisi silti olla kunhan meitä olisi tarpeeksi paikalla. En lähtisi millekään 'pelaa niin hyvin että värvätään se'-linjalle
ollenkaan vaan DK-joukkueessa pelaa DK-ihmisiä ja sillä selvä. Toki mikään tiukka 'jäsen 3 vuotta ja 400 viestiä'-linja ei pidä olla.
wilco: Juu ja tukkaan tulee, niin että tutisee, jos lähdetään DKlla pelaamaan noita vastaan.
Eikä hankita mitään ylimääräisiä pelimiehiä. Näillä mennään.
Golden AWe: Juuh, jäsenistössä on hieman vajaata iskukykyistä jääkiekkojoukkuetta ajatellen. Itse pitäisi värväyksen suhteen hieman suopeampaa linjaa,
jos tuttuja DK-palstalla toistaiseksi nimimerkkiä omaamattomiakin tyyppejä tahto mukaan niin en näe estettä etteikö DK:een voi lähteä tässäkin hommassa tapahtuman kautta.
Uskon nimittäin että jatkossakin meitä ymmärtää paljon helpommin kun ensin tutustuu oikeassa elämässä.
6. Yleinen kommentti tapahtumista, mitä opimme tästä?
Twite: Hieno tapahtuma. En tiedä onko tämä varsinainen oppi, mutta hyvä pitää
mielessä että ei Jatkoaika ole mikään pahuuden pesä vaan siellä on
samanlaisia paskiaisia kuin muillakin palstoilla.

(Kuva Jatkoaikalaisten omaisuutta)
Golden AWe, Twite, eittämättä, wilco
DK-News
Täällä suunniteltiin ja on käyty keskustelua tapahtumasta!
Jatkoajan uutinen aiheesta
Jatkoajan kuvakokoelma aiheesta