Lapinlahden Linnut Diskografia Osa II: Lennossa

Elämä janottaa (1989)

Edellisessä osassa ruodin Lapinlahden Lintujen alkupään tuotantoa ja nyt päästään sitten bändin keski-iän tienoille ja myös aikoihin jolloin ilmestyi ikivihreät ja yhä edelleen tuoreet huumorisarjat. Näiden tiimoilta tuli tutuksi varsin klassinen kokoonpano, johon perustajajäsen Ari Kettunen ei enää kuulunut. Kettusen poistuminen rivistöstä muutti bändin tyyliä ja Pekka Hedkrok otti sävellysvastuun vielä enemmän omille hartioilleen, toki se oli jo useamman albumin ajan alkanut luisumaan hänen suuntaansa enemmän ja enemmän.

Elämä janottaa liittyy vahvasti samoihin aikoihin ilmestyneeseen huumorisarjaan Seitsemän kuolemansyntiä ja sarjassa esitettyjä biisejä on paljon tällä kyseisellä levyllä. Tosin joitain sarjasta tutuksi tulleita kappaleita kuultiin jo edellisellä levyllä Lauluja Nuppilasta.

Albumi alkaakin mitä vauhdikkaimmin Tuoli kaatuu kappaleella jota ryydittää Salomaan tuttu raspi ja kappale on kaikessa yksinkertaisuudessaan valloittava ja bilebiisi vailla vertaa. Sanoitus peilaa sitä perinteistä miehen ja naisen välistä railoa ja sellaista reppanuutta hellyyttävällä tavalla, vakavuus on taustalla, mutta siihen otetaan sopivan huoleton asenne. Tästä jatketaan sitten hieman seesteisemmille vesille Tapsa Liinojan Aino kirjoittaa:n turvin. Kappale on sitä Liinojalle tyypillistä pohdiskelevaa ja satiirista huumoria, ei mitään itsestäänselvällä tavalla hauskaa, mutta tarttuva kappale kuitenkin. Tahtoo tosin mennä usein jotenkin ohi kuunnellessa, ehkä aiheeseen on vaikea päästä kunnolla sisälle. Propsit kuitenkin Pekulle erittäin hienosta melodiasta.

Reppanapojasta lauletaan sitten taas, tällä kertaa traagista tarinaa kertoo Mikko Kivinen ja kappalehan on hänen eräs parhaita tulkintoja, eli Se ei käy. Miten tähän voi olla samaistumatta tai tuntematta jonkinlaista myötätuntoa päähenkilöä kohtaan?

"Mielelläni sinut äidin luokse veisin
juotais ehkä kahvit
isälle sut esittelisin

Mutta se ei käy sillä minä olen orpo"

Tässäkin on Peku loihtinut todella vetoavan melodian ja sävellysten puolesta Hedkrok tuntuu olevankin tällä kyseisellä albumilla todella terävimmillään. Varmasti yhtä tuotteliainta ja virtuoosimaisinta kautta hänellä.

Pirteällä tavalla koskettava Sen yön muistan on kappale joka vaatii erityisen paljon keskittymistä sanoihin, pitkään tämä helmi meni ohi kun ei niin kiinnittänyt lyriikkapuoleen huomiota. Todella terävä ja verbaalisesti maukas Markku Toikan esitys. Komeat saksofonisoolot myös tuo kappaleelle ihan omaa tenhoaan. Määrätynlaisesta huolettomuudestaan riippumatta pohtiva kappale:

"Tapasin sinut uudestaan
et tuntenutkaan minua
ajattelin mitä vittua
mitä minä oikein olin tuntenut

Sen yön muistan kuin eilisen
mutta vuosia siitä jo on
aivan kuin oisit ollut vierelläin
vaan siinä onkin tuntematon"

Eräänlainen klassikko on varmasti sitten Erängön tulkitsema Paarmatango, joka on tuttu Seitsemästä kuolemansynnistä hupaisan musiikkivideonsa kanssa. Kappale on itse asiassa huomattavasti vanhempi, Lapparit kun ovat esittäneet sitä todistettavasti jo perustamisvuonnaan 1983. Kappale on levyn ainoa Kettusen säveltämä ja päätyi siis levylle tässä vaiheessa, ehkä osaltaan kunnioituksesta. Hauska kappalehan se on, mutta ei levyllä erityisemmin tuo mitään suurta huumoriarvoa. Tarvitsee videon tuekseen ehdottomasti. Samaa voisi oikeastaan sanoa seuraavasta kappaleesta, joka on SK:n lopputunnarina soiva Hip Hop. Sarjassa se toimii mukavemmin johtuen hulluista sooloista joita jokainen vuorotellen heittää. Tähän ei olla samaa kakoilua saatu vangittua, mutta menee maukkaana jammailevana välipalana seassa.

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa levyn eräs ehdottomista helmista ja Lapinlahden Lintujen tuotannon eräästä timantista. Kyseessä on levyn nimikkokappale. Pohdiskeleva tunnelma, niin melodian kuin sanojenkin suhteen saa vetoapua viritetystä kaljakorista, bändin historian komeimmasta saksofonisoolosta ja kauniista huuliharppusoolosta heti perään. Saksofonit tuntuu muutenkin olevan tällä levyllä varsin isossa roolissa ja se ei ole paha asia alkuunkaan, hieno ja monipuolinen soitin. Tämä kappale on kyllä mahtava ja ne sanat, ne sanat:

"Hameet aarteitaan piilottaa
vain kuninkailla on lupa ottaa
ois niin paljon otettavaa
mua elämä janottaa

Taivas tähtiä pyörittää
tähden pyörällä on pää
on niin paljon pääteltävää
mua elämä janottaa

Mua elämä janottaa..."

Hupsuttelulinjaa jatkaa sitten klassikko Älä pure mun ananasta, joka myös kärsii levyllä hieman siitä, että tv-sarjassa nähtävä liveversio hillittömän musiikkivideonsa kanssa on niin lennokas, että albumilla kappale menettää väkisinkin tehoaan. Kyseessä on silti näistä kepeämielisistä kappaleista sitä parhaimmistoa ja vaikka sanat ovat vähintäänkin kaksimieliset, niin tämä on taatusti myös niitä kappaleita, jotka naurattaa lapsia paljon.

On aika taas päästää Toikka irti ja kyseessä on käsittämätön älynväläys Katselen urheilua, joka aiheensa ja toteutuksen puolesta on aika lailla vailla mitään vertailukohtia. Hyväntuulista ivaa löytyy runsaasti ja sanat on silkkaa huikeutta:

"Joskus kyllä tulee ajatelleeksi
mikä se ihmisen pistää noin hikoilemaan
kun voisi kotona istua rauhassa
ja litkiä olutta

Katselen urheilua
katselen urheilua
katselen urheilua
katselen urheilua"

Suomessa ei varmaankaan paljoa ole kappaleita jotka kertoo pyromaanin sielunmaailmasta? No, Lapinlahden Linnut on tehnyt tämänkin. Riipaiseva tarina kaverista joka joutuu vaihtamaan partavedet ja seksin polttovälineisiin kun harrastus imaisee mukaansa niin vahvasti. Hedkrok laulaa tasolleen ominaisesti hienolla tavalla, mutta jollain tapaa pidän kyllä Kivisen laulamana tästä enemmän, joka kuullaan siis sarjassa. Kivinen saa jotenkin keskushenkilöön enemmän epätoivoa mukaan. Hieno ja omaperäinen kappale kuitenkin. Albumilla ei erityisemmin niitä Lappareille tunnusomaisesti ihan hämäriä kappaleita ole, mutta päätösraidalla Vastavirtaan on tietyssä tajunnanvirtamaisuudessaan hiukan niitä aineksia kuitenkin mukana. Koko äijäkööri tulkitsee kappaletta suurella tunteella ja harvassa kappaleessa noin laajalla säteellä nämä kaverit saa niin paljon tunnetta esiin.

"Sinä yksin et jaksa vastustaa
tätä maailmanmenoa kamalaa
et ole lohi olet ankerias
siksi huudat minä luovutan!"

Elämä janottaa on sellainen tietynlainen välimallin tapaus. Siinä on jo hiukan mukana sitä perinteisempää rokkitouhua, mikä alkoi seuraavilla levytyksillä lisääntymään ja tässä annetaan sellaiselle poikamaiselle ilmeelle hyvästejä ja sellainen aikuismaisempi kriittinen sanoma tekee tulojaan. Tämä on myös monia muita levyjä lyhyempi, noin puolen tunnin paketti. Huomionarvoista on se, että tämä taitaa edelleenkin olla yhtyeen eniten myynyt julkaisu ja varmasti tv-sarjalla oli oma vaikutuksensa kun tulivat vielä suuremman yleisön tietoisuuteen. Kokonaisuudessaan Elämä janottaa ei ole niitä kaikkein vahvimpia tapauksia. Seassa on kyllä joitain aivan ehdottomia tapauksia kuten Tuoli kaatuu, nimikkobiisi, Se ei käy ja Katselen urheilua, mutta myös hiukan täytteenoloista ja ei niin terävää. Huonosta ei silti puhuta missään nimessä ja 80-luvun viimeiseksi Lapparilevytykseksi tämä on hieno päätös yhdestä luvusta ja sen toisen alusta. Kippis!


Tähdet kertovat (1990)

Tähdet kertovat on todella mielenkiintoinen levy. Tässä on ensimmäistä kertaa aistittavissa sellainen vauhdikkaampi rock-meininki, joka tietyllä tapaa lähensi Lapinlahden Lintuja suomirokkia kohden ja sellaiseen valtavirtaiseen puoleen. Se ei tosin välttämättä tarkoita tässä tapauksessa huonoa, koska kehittyä pitää ja kun uusi vuosikymmen oli alkanut, niin uusia kujeita tuli olla. Näistä suurin noin musiikillisesti oli tietysti Veli-Pekka "Puka" Oinosen liittyminen bändiin, joka oikeastaan tapahtui jo 80-luvun puolella, mutta hänen ensiesiintyminen tapahtui tällä levyllä. Tässä kohtaa heitimme hyvästit myös Markku Toikalle. Hän esiintyi toki myös sarjassa Maailman kahdeksan ihmettä, jonka "soundtrack" tämä on, mutta levy ilmestyi sarjan jälkeen ja Toikka ei enää vahvemmin ollut siinä mukana ja ei esim. lue ollenkaan tekijäluettelossa.

Levy alkaa siis jo mainitulla Sedät jaksaa heilua, jossa on vahvasti läsnä se heille ominainen itseironia, jota toki oltiin kuultu jo aiemmin ja joka tulevaisuudessa vielä lisääntyi kun pojat ovat alkaneet huomata lähestyvänsä keski-ikäisyyttä. Tässä kohtaa vielä kyllä olivat tietysti varsin nuoria ja salskeita uroita, mitä nyt pälvikalju osalla vähän jo paistoikin enempi tai vähempi. Kuten sanat sanoo: Ennen oli ennen ja nyt on nyt on tukka päästä lähtenyt. Hyvä sanoma kappaleessa ja mielestäni siihen kannattaa kiinnittää huomiota sen kaiken näennäisen nokkelan lyriikan takaa. Kappale kannustaa hyvään meininkiin ajankohdasta välittämättä. Hieno ja legendaarinen aloitus levylle.

Tästä päästäänkin sitten Lapinlahden Lintujen ensimmäiselle selkeästi lattarihenkiselle kappaleelle, eli Älä viskaa mua pihalle. Tämän kappaleen taustoistahan tiedetään sen verran, että ainakin nimensä puolesta taitaa perustua todellisiin tapahtumiin. Tässä kappaleessa jo kuulee sen, mitä Puka toi bändiin mukanaan suvereenien kitarataitojen mukana. Kappaleisiin saadaan sellaista todellista melodista laajuutta sellaisen suloisen kotikutoisuuden sijaan, missä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta auttoi varmasti askeleissa kohti uudistuvaa musiikillista ilmettä. Sävellyksellisesti ja soitannoltaan tämä kappale on ihan ammattitaitoista laatua alusta loppuun ja sanat on taas tutun ankaraa laatua ja Hiski elämänsä vedossa:

"Olen huutanut yössä nimeäsi rakas
sua ilman eksyksissä en löytäis takas
ja se nainen meidän sängyssä rakas
luulin että se olet sinä
luulin että se olet sinä"

Alku on ollut vahvaa, mutta väliinputoaja tulee vastaan sitten Karvaisen kiitoksen metsästäjän muodossa. Tässäkin on kyllä kunnianhimoista sävellystyötä ja soittoa, mutta itse sanat ei ole ihan terävintä T. Eränköä, toki sitä hupaisaa kaksimielisyyttä ja kyllähän Erängöllä toki terävä älli on. Siitä ei jää kiinni. Ei millään muotoa huono kappale, mutta jää kyllä tämän albumin annissa sinne vähäisimpään.

On aika päivittää debyytin mainio Ojasta noustaan jatko-osalla kun on uudelle vuosikymmenelle ja aikakaudellekin siirrytty. Tällä kertaa Liinoja ja Kivinen on lauluroolissa ja kappale on siis Ojasta noustaan II. Jälleen kerran Liinojalle tuttua lyyristä ja mietiskelevää hyvin elämänmakuista lyriikkaa. Ihan alkuperäisen legenda-statukselle ei päästä, mutta onhan tässä mukana runsaasti hienoa ja ajankohtaista sanomaa:

"Ei kaupunkilaispojan
ole palaamista himaan
on rivitalonpätkä poissa
isä povessa pyhän maan
poika Mannerheimintiellä
forumissa tyhjin taskuin
pohtii makean elämän menetystä
kun kylät on tulleet kaupungiksi
pojat kaupungin kodittomiksi
pimein lyhdyin kylvävät
muovirahaa ympärilleen
ja asuntolainoineen istuu
konkurssipesässä koko suku
ei tullut pojasta pappia
nyt myy forumissa kebabbia"

Liinojan sanoituksilla jatketaan eteenpäin ja Kivisen tulkitsemana. Hupaisa kertomus jonkinlaista itseään etsivästä pelimiehestä, jolla on epäonninen loppu sitten kun vihdoin tietää mitä tahtoo. Sanoma on yllättävänkin vakava, vaikka melodia on kepeä ja etenkin kertosäkeensä kohdalla erittäin koukuttava. Kappale joka ei avaudu heti, vaan ajan kanssa. Liinojan vahvuutta. Edelleen ei voi muuta kuin todeta, että miten aliarvostettu sanoittaja hän onkaan.

Hilpeän katusoittohenkinen Hellä Ulla on harvemmin äänessä olevan Matti Jaarasen hauska tulkinta ja sanat on Erängön ja kappale itse taitaa kertoa hänestä ja naisystävästään. Aivan Maailman kahdeksan ihmettä versioon ei ylletä, etenkään kun Hedkrokin tulkitsema örisevä juoppo ei ole tässä yhtään niin valloittava. Kappaleessa on jotain erittäin nostalgisoivaa ja kaipuuta jonnekin vanhaan ja omalla tavallaan viattomaankin.

Jos edelliseltä levyltä ne outoilut puuttuivat, niin nyt niitä taas on ja sen viittaa koristaa Ilman sinua. Minimalistinen Erängön hauraan herkällä äänellä tulkitsema (ja nimenomaan tulkitsema) pikkulaulu jossa on lakonisesti todettu kaikki tarpeellinen. Koskettavan taiteellinen kappale kaikessa poskettomassa kipeydessään.

Liinoja on erittäin vahvasti ollut mukana lyriikoiden suhteen tällä levyllä ja yksi näistä on Otto ja Pano. Tässäkin on komeaa melodista puolta, mutta kappale itsessään ei ole järin erityinen ja sanoitukset ei Tapsan parhaimmistoa lähellekään. Tahtoo olla niitä kappaleita jotka tulee sivuutettua, koska ei herätä sen kummemmin ajatuksia. No, sallittakoot se maestrollekin välillä, ettei ihan osu napakymppiin.

Levyn hilpeimpiä ja ironisoivimpia kappaleita on Ruma, josta on myös tv-sarjassa todella mahtava musiikkivideo. Tälläisessä eliitin ivaamisessa Lapparit on usein parhaimmillaan. Tämä on myös ainoa kappale levyllä, jossa vielä kuullaan Toikan ääntä. Onneksi, koska jotenkin hänen esiintymisensä vaan kuuluu tähänkin kappaleeseen. Mahtavat sanat kyllä löytyy tästäkin ja melodia on upea, etenkin suvantokohdossa kun saksofonit pääsee esiin. Erängölle pisteet loistavista sanoituksista:

"Pidät bailut kotona
aiot tehdä vaikutuksen
ei mitään halpaa baarikaapissa
tänään sä teet sen
ja taas avaat oven
ja siinä se on ei taas se tulee

Ruma
ruma ruma ruma..."

Henkilökohtaisesti yksi Lapinlahden Lintujen ikimuistettavimpia ja samalla koskettavimpia kappaleita on Aimon virsi, jonka on mm. Viikate coveroinut onnistuneesti. Liinoja on tässä taas sanoitusten puolesta terävimmillään ja omien sanojensa mukaan kappale perustuukin osin tosijuttuihin ja todelliseen henkilöön. Varmasti se vakavuus ja elämänmaku syntyy siitä:

"Meitä oli kaksi Aimo ja minä
koulussa istuttiin vierekkäin
autokuski Onni oli Aimon isä
Onni vei Aimoa eteenpäin
Aimo ei osannut koulussa mitään
mutta pyörää ajoi vaikka väärinpäin
tapahtui tunnilla sitä tai tätä
Onni vei Aimoa eteenpäin"

Tätä kappaletta on tullut lauleskeltua lukuisat kerrat. Sanat kun jäävät mieleen niin helposti.

Huippulaatu jatkuu ja vuoroon pääsee Vihtaasi on kustu. Tästä on myös erittäin onnistunut video sarjassa ja kertosäe soi lähes kaikkien jaksojen lopputekstien aikana:

"Olen ollut mukava ja syönyt kalaa
olen nauranut mukana ja itkenyt salaa
olen nostanut maljan ja aamulla
muistanut jokaisen kaljan

Miksi en ottanut silloin Helenaa
Miksi en riisunut hametta ja tangaa"

Salomaa, Liinoja ja Kivinen tekee kaikki hienoa työtä tässä kappaleessa. Hyvin mahdollisesti tässä kappaleessa on kaikkein koukuttavin kertosäe Lappareitten tuotannossa yhdessä Sateet tulevat ohella. Kaiken kruunaa lentävä lause: Missä on se valta joka puuttuu kansalta!?

Pientä pudotusta taas tulee vastaan Ota se ja juokse kohdalla. Tämä muistuttaa enemmän bändin myöhempää hiukan geneerisempää rock-puolta jossa lauletaan jotenkin turhankin ukkomaisella tavalla viinanjuonnista ja sitä kautta menee jopa liiankin junttimaiseen puoleen, eikä sitä viikarimaista itseironiaa löydy tarpeeksi. Menee kuitenkin joukossa, mutta kuitenkin albumin heikoimpia ehdottomasti. Onneksi palataan taas laadun pariin heti perään. Seitsemän kuolemansynnissä tutuksi tullut Fantastista on saanut hieman uudistetut sanat ja viety parempaan suuntaan. Tämä on niitä harvinaisia kokonaan Hedkrokin tekemiä kappaleita, jossa on myös hänen sanoituksensa. Ja mitkä sanat! Voisi sanoa kappaleen sanoin: Fantastista! Kaiken kruunaa Pekun eräs parhaista laulusuorituksista levyillä. Tekisi melkein mieli laittaa koko kappaleen sanat nyt tähän, mutta tyydyn vain yhteen säkeistöön. Kaikki niistä on kyllä loisteliaita ja ilmentävät sitä iloa joka tulisi syntyä ihan perusjutuista:

"Kaisaniemen puistossa lempi oli palava
olivat laittaneet aivan yllemme
mannermaisen tähtitaivaan
josta sateli kipunoita

Fantastista aattelin
kerrassaan hieno juttu

Fantastista"

Puka Oinonen pääsee hieman suurempaan lauluääneen levyn päätöskappaleella Paskaaks tässä. Mojovaa kitarointia tässäkin, mutta sanoitus edustaa jälleen kerran sitä tasapaksuisuutta ja mukanokkeluutta joka on leimannut 90-luvun tuotoksia hieman laajemminkin. Ei nyt aseta Pukaa ihan edukseen, miehen vahvuudet on selkeästi muilla rintamilla.

90-luvun korkannut Tähdet kertovat on todella kaksijakoinen albumi. Loistavia vetoja voi seurata jopa Lapinlahden Lintujen mittapuulla ensimmäistä kertaa todella huonoja biisejä tai sitten sellaista muuten vaan mitäänsanomatonta rallattelua. Muutokset näkyivät siis hyvässä ja pahassa. Kokonaisuudessaan jäädään kuitenkin selkeästi plussan puolelle ja jo ihan sen takia, että levyn parhaimmisto on jotain ihan uutta bändin mittapuulla. Tietynlainen aikuistumisriitti selkeästi käynnissä ja kitaravetoinen rokkipuoli ei ole lainkaan huono mauste soppaan. Silkan uudenlaisen hengen myötä tämä on edellistä tv-sarja aikakauden levyä vahvempi tuotos, vaikka seassa on tosiaan kehnojakin biisejä joita edeltävillä ei samoissa määrin ole löytynyt. Silmiinpistävää on myös se, että kun liikuttiin 90-luvun alussa ja kiristyvässä ilmapiirissä noin talouden suhteen, niin sellaista tietynlaista yhteiskuntakriittisyyttä ja väliinputoamista esiintyy sanoissa enemmän. Tämä lisääntyy vielä huomattavasti seuraavilla levyillä kun pyöritään lama-ajan kourissa.


Grrr! (1992)

Lapinlahden Lintujen albumi per vuosi perinne katkesi edellisen levyn jälkeen ja kokonainen vuosi ehti vierähtää välissä ennen uuden julkaisun aamunkoittoa. Uusi sketsisarja Kuudesti laukeava ilmestyi 1992 ja sen myötä myös uusi albumi joka piti vielä edellistä enemmän rokkaavampia piirteitä sisällään. Tässä myös astuttiin askel jos toinenkin aikuisemmille poluille, vaikka toki se veijarimainen huumori pilkahtelee, mutta meininkiin on sellainen tietynlainen kantaaottava yrmeys ja tietty kypsyys löytänyt tiensä. Eikä lainkaan huonosti tälläkään kertaa. Huumori oli tv-sarjassa aiempaa kipeämpää, kohtuuttomampaa ja yhteiskuntakriittisempää ja sama heijastui myös musiikissa jollain tavoin. Sanoitusten antisankarit oli entistä resuisempia ja ryydittyneempiä maailman kolhuissa. Pessimismiksi missään vaiheessa ei kuitenkaan menty ja se on hyvä, koska siihen olisi avaimet ollut hyvinkin olemassa. Tarinoissa löytyy kuitenkin se koskettavuus ja samaistumisen mahdollisuus ja jatkuva yritys eteenpäin vaikka sitten kompuroiden. Vakavuutta on myös ihan uusilla tavoilla mukana. Katsotaanpa.

Levyn aloittaa sillä jo mainostetulla rokkimaisen ilmeen lisäyksellä tehostettu Se tekee gutaa, joka todella suorasukaisesti ottaa kantaa yleiseen hedonismiin ja hetkessä elämiseen. Eränkö on kuin kotonaan kappaletta laulamassa ja kenenkään muun suuhun bändissä sitä ei saisi sopimaan millään. Näppärää sanailua ja hyviä oivalluksia. Kuudesti laukeavassa oleva musiikkivideo samaisesta kappaleesta on vähintäänkin mainio ja kuvakieli on täsmällistä.

Hiukan rauhallisempiin, mutta aina yhtä kipeisiin aihepiireihin päästään Sä teet mut hulluksi kappaleen kohdalla. Tässä Salomaa pääsee taas tutkiskelemaan miehen ja naisen välisen kuilun olemassaoloa, ehkä monella tapaa suorasukaisemmin ja vakavemmin kuin koskaan aiemmin. Kappaleessa on omaa melankoliaansa ja tästä on myös tehty todella toimiva musiikkivideo, jota tosin ei sarjassa esitetty:

"Sä tahdot kotiin kun mä jatkaisin
sun tekee mieli kun mä jo nukahtaisin
tahdot lapsen joka toinen päivä
ja joka toinen sun luostariin on päästävä

Sä teet mut hulluksi
teet mut hulluksi
teet mut hulluksi"

Hilpeä Helppoa elämää on taas kerran Liinojan oivallus ja sävellysvastuussa on ensimmäistä kertaa kokonaan Puka Oinonen. Naseva ja melodisesti aivan napakymppiin osunut kuvaus kaavoihin kangistuneesta perheidyllistä, joka ei tarjoa oikeastaan kellekään yhtikäs mitään, kuten sanat osuvasti kertoo:

"Meillä kotona on rauhallista
ei ole yhtään meteliä
televisio pannaan päälle
sitten sitä ollaan vaan
ihan hiljaa sukkasillaan

Meillä kotona on mukavaa
ei ole yhtään riitaa
isä ja äiti ei sitä halua
me ollaan vaan
ei ole oikein puhuttavaa

Help-poa elämää..."

Rokin vallassa ollaan taas seuraavalla Hengessä Kollaan kappaleella. Kappaleen meiningissä ei ole valittamista, erittäin toimivaa Lapparimeininkiä, mutta sanoituspuoli on aika nopeasti sutaistua äijäuhoilua ja liukuu hiukan samaan sarjaan muutamien edeltävän levyn rähinöiden kanssa. Eränkö osuu välillä maaliin, välillä tulee hiukan huteja. Parasta tässä on tosiaan meininki ja sellainen livetunnelma joka on saatu mukavasti aikaan. Muuten kyllä erittäin mitäänsanomaton Lapparibiisi, joita tosiaan alkoi tässä vaiheessa putkahdella esiin enemmän tai vähemmän.

Tunnelman pelastaa onneksi heti perään Kivisen dramaattinen Komea loppu. Jälleen osoitus siitä, että Oinonen myös taitaa sävellystyön mallikkaasti. Erittäin koukuttava kertsi ja itse sanatkin on kaikessa absurdissa hulvattomuudessaan jotain ihan mahtavaa. Sanoisin, että eräät Kivisen parhaimmista sanoituksista ja eräs parhaista, ellei paras tilitysbiisi mitä on koskaan tehty:

"Kengät on kurassa ja paita on pieni
nivusissa kivulias hiivasieni
loppui jo minulta se pelimiehen tuuri
elämisen lasku on liian suuri

Kuka naiseni vei
kuka kossuni joi
kuka tupakkini poltti
miksi löysänä on lortti"

Lapinlahden Lintujen miehinen vastaisku silloiselle Värttinähuumalle oli koruton ja niin odotetun yliampuva ja vyön alle lyövä kuin vain odottaa voi. En ihmettelisi jos Vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu olisi saanut monenkin femakon raivon partaalle. Niin hävyttömän alleviivaava ja räävitön kappale on kyseessä. Taattu keikkahitti joka sytyttää aina yleisön kuorolauluun mukana ja käyttäytymään vallattomasti. Eikä kai kukaan mies voi tälläistä lyriikkapätkää olla allekirjoittamatta:

"Missä ne tytöt silloin luuraa
kun pillua tekköö mieli!

Voi suatana perkele helvetti tuota
ja vittu jumalauta!"

En ole erityisemmin kiroilumusiikin ystävä, mutta tässä kappaleessa jos missä kirosanat toimii! Vielä kun porukan sulokurkkuisimmat laulajat Tapio Liinoja ja Pekka Hedkrok päästelevät nuo sanat ulos.

Hauska ja silti karusti kantaaottava Ollin lapset on sitä Salomaan suulle sopivaa tavallisten ihmisten maailmaa kuvaavaa raadollista todellisuutta. Ei albumin helmiä, mutta pelkästään valloittava melodia ja onanoinnista laulaminen, sekä stadiontunnelma saa väkisinkin hymyn suupieliin. Osoitus Lappareitten kierosta huumoritajusta tämäkin. Salomaata kuullaan yhdessä Liinojan kanssa seuraavalla kappaleella Taas uusi Nero, jossa on jälleen jälkimmäisen omalaatuista filosofista pohdiskelua sanoitusten muodossa. Yhteislaulu pelaa Hiskillä ja Tapsalla todella hyvin yhteen ja melodia on harvinaisen groovaava Lapinlahden Lintujen biisiksi. Odottamaton helmi joka ei välttämättä ensikuunteluilla avaudu, mutta sanoituksissa on ihan omanlaistaan koukkua ja Oinonen soittaa todella upeat kitarasoolot taustalle.

Sitten päästäänkin Hedkrokin tunnelmointiin käsiksi, kun aikanaan vuoden parhaasta musiikkivideosta palkittu Kalliossa pärähtää soimaan. Jokainen vähänkin Kallion meininkiä sekä tunnelmaa kokenut ja nähnyt saa varmasti tästä kappaleesta irti paljon ja jos vielä videon näkee, niin tunnelma maksimoituu hienosti. Turhaan ei olla palkittu ja kappale itse on vaikuttava. Tunnelmallinen, herkkä ja rehellinen. Hyvin helsinkiläinen ja vaikka en itse ole Helsingistä päinkään, voin aistia tässä sen aitouden ja jotenkin ymmärtää hiukan sitä henkeä.

Hiukan heikompaa Liinojaa vaihteeksi edustaa sitten merellinen Olaa ja lailaa. Tenhoava melodia ja sanoissa tiettyä kaihoa, mutta jättää silti hiukan kylmäksi ja toimii Kuudesti laukeavassa videonakin suhteellisen mitäänsanomattomasti. Taas niitä kappaleita jotka sivuuttaa mielellään.

Luultavasti kukaan muu kuin Heikki Salomaa ei osaisi sanoittaa kappaletta naisia naurattavasta tubberware-esittelijästä. Hauska kappale ja hiukan kevyempää Hiskiä, mutta putoaa lopulta sinne keskinkertaisten joukkoon. Tämäkin kappale tarvitsee ehdottomasti musiikkivideonsa tueksi, jotta sen tunnelma avautuu täysin. Levyllä se on hiukan ohut.

Varsin hämmentävää ja yllättävää puolta edustaa sitten Paina kaasua Morgan, jossa Lapinlahden Linnut on varmasti hardrockimpi kuin koskaan tätä ennen ja jälkeen. Tässähän mennään melkein Deep Purplen suuntaan välillä, urut laulaa ja sitä rataa. Hedkrok on kuin valettu laulamaan tämän biisin ja sanoisin, että miehen aivan kolmen parhaan laulusuorituksen joukossa. Erängöltä vaihteeksi todella moniulotteiset ja oivaltavat sanat, hyvä, että välillä mennään muuallakin kuin alapäässä:

"Auton varjo kyntää ojaa
pojat nukkuu ei tiedä missä ollaan
hetkien hämärässä pienessä sievässä
tiimalasin pintaa raaputetaan"

Loppuun tulee vielä piilotettu helmi, tunteikas ja omalaatuinen Matti Jaarasen sanoittama ja myös tulkitsema Kuka lopulta tietää. Sanoisin, että tässä on Jaarasen ehdottomasti paras kappale ja muutenkin Lappareiden kärkikymppiin mahtuva tapaus, parhaita vakavempia biisejä. Todella koskettavat sanat:

"Kahden ollaan yhdessä yksin
meitä ympäröi galaksi
tulta tarjoat silmiini katsot
luulet minua kalaksi
mutta kuka lopulta tietää
mitä itse kukin on
joku löytää sisältään kalan
toinen sammakon"

Grrr! on edellisen albumin tapaan hyvin ristiriitainen tapaus. Loistava ja huono vuorottelee ja rokkimainen ilme voi joko ihastuttaa tai sitten vihastuttaa, riippuen siitä näkeekö sen kuuluvan Lintuihin. Kokonaisuudessaan on kyseessä jälleen kuitenkin varsin erinomainen albumi, missä yhdistyy mukavasti eri puolia bändistä ja jollain tapaa sanoisin, että tämä on viimeinen ns. suuri albumi, tämän jälkeen alkoi homma hajautua ja liikkua geneerisempään suuntaan. Joskin seuraava albumi tarjoilee vielä runsaastikin hyviä hetkiä. Grrr!:n aikana Lapinlahden Linnut meni kuitenkin vielä aallonharjalla ja huumori oli kaikin puolin terävää ja viiltävää, kuten loistava Kuudesti laukeava todistaa myös omassa lestissään. Omissa kirjoissani tämä on ehkä se viimeinen suuruuden ajan albumi ja laskusuhdanne oli sen jälkeen valmis. Huomioitavaa on se, että Mikko Kivinen poistui yhtyeestä tämän albumin jälkeen. Onneksi valo tuikki vielä riittävästi tämänkin jälkeen, joskin alati hiipuvalla liekillä.


Köyhän taivas (1994)

Oikea lama-ajan opus on sitten Maikkarille sarjojensa kanssa hypänneiden Lappareitten albumi Köyhän taivas, joka tunnetaan varmasti parhaiten levynsä nimikkokappaleesta. Kyseinen kappale saa kunnian aloittaa albumin ja on varmasti yhtyeen suurin hitti tähän päivään asti, luultavasti eniten radiosoittoa saanut ja singlelistan kärkinimenäkin taisi viihtyä aikanaan tovin. Karun realistista ja oivallista mustaa huumoria nasevin lyriikoin. Hedkrok on taas täydessä vedossaan ja mielestäni miehen parhaat laulusuoritukset ovatkin 90-luvun alusta sekä puolivälistä. Kappaleen dramaattisin säkeistö on mielestäni tämä:

"En ole ehtinyt pohtia avaruutta
enkä etsiä ihmisen tulevaisuutta
ja vain kerran kadulla ohimennen
luulin nähneeni Jeesuksen"

Kertosäe on erittäin tunnettu ja kaikessa arkisuudessaan aivan loistava:

"Anna mulle kymppi röökiin ja kaksi kaljaan
sä annat köyhälle köyhän taivaan"

Tuollaisessa raadollisessa toteamisessa Lapinlahden Linnut on mestari ja vertaansa vailla. Saavat todella epäterveetkin asiat kuulostamaan romanttiselta ja tyylikkäältä.

Hieman kepeämpää joskin omalla kierolla tavallaan omaa aikaansa kuitenkin heijasteleva Siittiöt (Siitosen veljekset) pitää sisällään Jaarasen hauskat sanat ja huumori syntyy juuri niistä mielikuvista jotka menee sinne kuuluisalle alapääosastolle. Onhan kappaleessa tiettyä yleispätevää viisauttakin, mutta sellaisena välipalana menee ja kiitos voi kyllä jakaa kasarihenkisille syntikkaosuuksille. Levyn outoiluna jatkaa sitten kantrihtava We Sell You a Dream, joka harvinaisesti pitää sisällään myös englantia ja vastapainona murrehenkeä. Tässäkin on selkeä piikittely yhteiskunnallisia arvoja ja niiden vastakkaisuuksia kohtaan. Hyväntuulinen kappale, jos nyt ei suurta kulutusta kestä. Muistaakseni tästä oli video sarjassa Lapinlahden Linnut Show, mutta en muista millainen se on. Luultavasti yhdessä sen kanssa tämä toimii paremmin.

Yhteiskuntakritiikki jatkuu, ehkä kaikkein kantaaottavimmin Lapinlahden Lintujen historiassa. Kyse on tietysti kappaleesta Työtön, hullu ja eläkeläinen. Hieno kappale ja mielestäni tarttuu oikeisiin asioihin oikealla tavalla, eli mukana on tarpeellista huumoria. Eikä ihan liikaa osoittelua, todetaan vaan, että miten asiat voi mennä:

"Minä syön hyvin ja halvalla
elän vedellä ja koiranmakkaralla
olen aina luottanut kelaan
tänään vapaana kulkea saan"

Ehdalla hupsuttelulinjalla jatketaan Perse:en muodossa. Sanat on huomattavan helppo oppia, mutta pointti onkin äänenpainossa, miten se hieno sana sanotaan. Muodot ovat moninaiset, myös tässä tapauksessa. Hauskuutta lisää myös ovela melodia. Tämä on sitten hiukan ajattelumallista riippuen joko syvällinen kappale tai ei. Tälläisiä hulluja ideoita pitää toki löytyä välillä toteuttamiseen asti, sopii hyvin sovinnaisuuden vastapainoksi. Timo Eränkö päästetään irti kappaleessa Jos on eläin. Tarttuva kertsi, mutta kappaleena taas hiukan sitä tasapaksua rokkia ja räkäistä ukkoilua. Ei ole tähän päivään mennessä oikein koskaan pudonnut riittävällä teholla. Syvyyttä saadaankin sitten heti perään Liinojan komea Minä sen juon kun pääsee käyntiin. Tumma ja hienot sanat sisällään pitävä kappale:

"Kalpeana katson kuin vanhus äärellä haudan
muut ihmiset ohitseni juoksi
ystävät voin vannoa
olen odottanut tätä tuoppia kauan

Tässä on tuoppi ja kuka sen juo
minä ja kyyppi lisää tuo
se tuo niin kauan kun puuhun lehti kasvaa
ja sitten loppuu juoma ja sitten vasta"

Sävellys on Oinosen käsialaa ja toimii todella upeasti. Mielestäni tämän albumin ehdottomia helmiä.

Todella hieno on myös Hedkrokin niihin harmillisen harvoihin sanoitustöihin kuuluva Hehkulamput. Jollain jännällä tavalla seiskytlukuhenkinen kappale urkuineen ja kitarointineen. Sitten ne sanat, kertovat varsin ovelasta näkökulmasta, ns. katonrajasta katsottuna yksinäisyydestä, sosiaalisista ongelmista ja kaiken katoavaisuudesta:

"Päiväkaudet pulloja
on kannettu sisään
nyrkit heiluu toiset sammuu
toiset tahtoo lisää
mä en jaksa enää

poks"

Huonompaa osastoa tarjoaa sitten taas Erängön Nyt sitä saa. Sanoituspuolessa on toki kohteeseensa osuvaa tekstitystä, mutta toteutus jättää kyllä toivomisen varaa. Lapinlahden Linnut ei vaan räkäisessä saarnaavassa rokkenrollissa ole oikein parhaimmillaan. Annan toki kunniaa Erängön verbaalisuudelle ja halulle ilmaista asioita jotka menee hänen mielestään väärin.

Toimivampaa sanoitusta Erängöltä tarjoaa sitten Salomaan esittämä Viheltävä Ville ja Pekka Petomaani. Hyväntuulista maailmanpakoa ja kevennystä levyn sinänsä aika raskaallekin ilmapiirille. Ei klassikko, mutta viihdyttävä hauska ja opettavainen tarina.

Levyn ehkäpä hauskin kappale on sitten Muna-anjovisvoileipä. Siis hetki, laulu muna-anjovisvoileivästä? Mikä parasta, harvemmin lauluvuorossa olleen rumpali Hannu Lemolan tulkitsemana. Aivan hillitöntä. Sanat edustaa jotain niin moniselitteistä huumoria kuin suinkin, voi tosiaan miettiä kertooko laulu pohjimmiltaan voileivästä vai jostain paljon suuremmasta asiasta elämässä. Toisaalta mikä sen arvon määrittää. Levyn kätketty helmi kaikesta huolimatta, way to go Hande!

Heti perään kuullaan sitten toista harvemmin lauluvuorossa ollutta, eli Puka Oinosta ja kappale on Äidin neuvo. Sanat on sitten Hannu Lemolaa, joten jokseenkin harvinaisesta yhdistelmästä on kyse. Kappale itsessäänkään ei ole yhtään hullumpi, joten tästä voi nähdä sekä kuulla sen, että hiukan harvinaisemmat yhdistelmät toimii ja niille pitäisi ehkä antaa usein enemmänkin tilaa?

Hedkrokilla jatketaan Toisemme:n muodossa. Haikea, jopa hiukan Ismo Alankomainen melankoolinen kappale. Kaunista kerrontaa ja Erängölle ehkä hiukan harvinaisempaa vakavempaa tunnelmointia, jonka mies kuitenkin aina tarvittaessa taitaa:

"Täällä tavaran ja rahan varjossa
keskellä vihaa
keskellä leimattua ihmislihaa
elämme sinä ja minä

Täällä me elämme
ja täällä me kuolemme
minä ensin kaivolle
sinä sitten perunamaalle"

Tunnelmallinen on myös Salomaan sanoittama ja tulkitsema Jäljet ja Pukan komea kitarointi tukee kappaletta erittäin hienosti. Pohdiskeleva kappale. Levyllä harmillisen vähän kuultu Liinoja pääsee taas vauhtiin Mokauksen odottajassa, jossa on kyllä erittäin osuvat sanat kuvastaen hienosti tietynlaisia ihmisiä joiden ilo syntyy muiden virheiden kyttäämisestä. Metka hivenen jazzahtava kappale jonka melodiakulku on itse asiassa kuultu jo edeltävän sarjan Kuudesti laukeavan kuuluisassa Joviaali poliisi -sketsin taustalla.

Levyn päättää railakas humppa Kaivollinen kossua. Hauska loppurepäisy ja hengeltään ehkä vähän vanhempaa Lappareiden haalarimeininkiä kun isompi kööri pääsee lauleskelemaan vuoronperään.

Köyhän taivas on minulle aika lailla sisaralbumi Grrr!:n kanssa. Samantapaista huumoria löytyy, joskin Köyhän taivas on synkeämpi ja ehdottomasti vielä enemmän yhteiskunnallisiin asioihin pureutuva. Tällä on taas kerran omat todella heikot hetkensä ja paljon tasapaksuisuutta, mutta loistavimmillaan todella loistava ja tietyt kappaleet on aika evergreenejä. Jos sanoin, että Grrr! on suuruuden aikojen viimeinen erittäin hyvä albumi, niin ehkä totuus ei ole niin yksiselitteinen. Köyhän taivas on vielä varsin vahva albumi ja heikkoudet ei saa sitä taipumaan. Kantaaottavuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja yhtyeen kannalta merkittävä teos. Tässä ei monen muun levytyksen tapaan liikuta ihan samoilla tavoin ihmissuhdekiemuroissa ja antisankaruudessa, vaan muiden armoilla olemisessa. Hyvä teema.


Tyttö huutaa hii! (1995)

Lapinlahden Lintujen miehistömuutokset alkoivat voimistua 90-luvun puolivälissä. Tapio Liinoja lähti yhtyeestä Köyhän taivaan jälkeen ja tilalle uutena kasvona tuli Ari Wahlsten, joka sitten vaikuttikin yhtyeessä reilun kymmenen vuoden ajan ja näytteli sarjassa Lapinlahden Linnut! jonka aikoihin tämä albumi ilmestyi. Tyyli alkoi muuttua myös paljon ja Tyttö huutaa hii!:lläkin sitä oli nähtävissä askeleen parin verran hiukan tavanomaisen rokin puolille. Onko kyseessä sitten jo todella väsynyt albumi? On ja ei. Katsotaan.

Levyn aloittaa Enää en sano sanaakaan, joka palaa Salomaan turvin siihen hiukan tuttuun ja turvallisempaan miehen ja naisen välisen suhteen mutkikkuuteen. Vaikka aihe onkin jo tässä vaiheessa suhteellisen loppuunkaluttu, niin tässä kuitenkin saadaan taas kerran revittyä jotain todella riemukasta riimiä asian tiimoilta:

"Hotellihuoneessa
kaikkein kalleimmassa
riisuit sukkanauhaliivisi
ja minä otin pois tyrävyöni
kun kysyit minulta
rakastanko sinua
sanoin kauniita unia
ja heräsin ilman munia

Enää en sano sanaakaan!"

Mukavan nostalgishenkinen kappale ja omalta osaltaan paluu vähän klassisempaan tyyliin siis.

Levy ei kauhean suurin odotuksin jatku kappaleella Munasarjatulta, jonka tulee usein skipattua, koska se vaan on Lapparimittapuulla todella heikko ja ideaköyhä kappale. Rupiset konetaustat ei juttua ainakaan paranna ja sanoituspuoli on erittäin heikkoa.

Nimikkokappale on tietyistä muovisuuksistaan huolimatta jo paljon nasevampi tapaus ja sanoissa on omanlaistaan potkua ja melodia on vaan niin koukuttava ja päähän jäävä. Naisasiateemalla tässäkin jatketaan vahvasti ja parisuhde ja naiset tuntuu muutenkin olevan aika keskeinen juttu tällä albumilla. Jos nyt ei kauniimpi sukupuoli ole ollut kantava voima omalla tavallaan alusta saakka kun Lapinlahden Linnuista puhutaan.

Kannustava ja lohduttava Älä itke, älä sure on jopa yllättävänkin kiltti kappale sediltä. Hieno ja positiivisia ajatuksia herättävä kaikessa yksinkertaisuudessaan:

"Yksin tutkit tähtivaivasta
ja mietit mistä olet tullut
mieti hetki sitten aivasta
sinähän sä aina olet ollut

Älä itke älä sure
ei maailma sua
vielä tänään
kuoliaaksi pure"

Seuraavat kappaleet Kohta joku kärsii ja Ei liian syvälle edustaa sitten sitä ponnettomampaa puolta molemmat. Jälkimmäisessä on runsaasti huumoriarvoa, mutta se syntyy enemmänkin riimeistä ja perushauskoista jutuista, kuin mistään todellisesta oivaltavuudestaan, mennään enemmän jossain Sleepy Sleepers tasolla. Tälläiset kappaleet tahtoo skipata hyvin helposti, koska anti on yleensä aika kertakäyttöistä tai sopii vain tiettyyn tilanteeseen kun haluaa jotain aivot narikkaan tasoista.

Levyn yksi helmistä ja jopa ehkä koskettavin kappale on todella vakavahenkinen Oman asuntonsa kaluste. Hedkrok esittää sen todella vakuuttavasti ja Salomaalta erittäin upeat sanat. Tämä on niitä harvoja Lappareitten kappaleita, joista ei oikeastaan löydä mitään huumoria, vaan se todella koruttomasti kertoo kahden ihmisen kasvamisesta erilleen:

"Ja mies ja nainen he kyllä ymmärsivät
kuinka paljon he joskus rakastivat
he juttelivat ehkä varttitunnissa
enemmän kuin kymmenessä vuodessa

Niin ihminen muuttui nopeasti
oman asuntonsa kalusteeksi
ei ehtinyt huomaamaan
kenen kanssa asuikaan"

Wahlsten pääsee sitten ensimmäistä kertaa lauluvuoroon kappaleessa Piikki, joka on hänen omaa käsialaansa. Kyseinen herra on kyllä erittäinkin hauska koomikko ja livemuusikkona todella energinen, mutta levyillä hänen ongelmansa on tietynlainen värittömyytensä ja se, ettei sanoitusten puolesta ole mikään virtuoosi. Tässä vaiheessa asia korostui vielä, koska hän tuli yhtyeeseen kun erittäin valovoimaisena sanoittajana tunnettu Tapio Liinoja lähti pois. Wahlstenin lyriikka ja touhu on turhankin perusrokkia, eikä niin vinoa Lapparihenkeä.

Lemolan säveltämä Mamma Miab jatkaa Lapinlahden Lintujen latinohenkeä jota on aina välillä kuultu. Pikkuhauskat sanat ja hyvä tunnelma noin sävellyksen suhteen. Menettelee joukossa omintakeisuutensa turvin. Albumin tylsää osastoa edustaa sitten Sen pitää olla Raimoa, joka perustuu aika tavalla yhdelle vitsille joka löytyy jo kappaleen nimestä. Samantapainen kuin Ei liian syvälle ja tästäkin tulee liikaa Sleepy Sleepers fiilikset pintaan. Huvittaa oman aikansa.

Taas kuullaan Wahlstenia kappaleessa Päänahanmetsästäjä, jossa ilmeisesti on joku syvempikin tarina. Hiukan onnistuneempi kuin Piikki, mutta tässäkin on se ongelma, että tuo mieleen enemmän perinteisen suomirokin kuin Lapinlahden Lintujen omaperäisen musiikin. Jos en tietäisi, niin en voisi koskaan kuvitellakaan Lapparibiisiksi. Tässä tapauksessa tuo mielleyhtymä ei ole erityisen positiivinen.

Ja taas lisää Wahlsteniä perään. Tällä kertaa on kyseessä kriittishenkinen Suomi nousuun. Sanoissa on hetkensä ja nokkelaa kritiikkiä hetkittäin, mutta taas vaivaa se tietynlainen yliyrittäminen joka saa aikaan pientä kiusaantumista. Vähän liian pliisua vaan.

Hiukan tutumpiin Lapinlahden Lintu tunnelmiin päästään Salomaan Mä kierrän sua kappaleessa. Ei mikään erityinen, mutta edeltänyt keskinkertaisuuksien, surkeuksien ja mitäänsanomattomuuksien kavalkaadin jälkeen imua on ihan eri tavalla. Hidas tutkiskeleva tunnelma, kuten usein Hiskin tulkinnoissa.

Loppuun kuullaan vielä Oinosen repäisy Mulkku, josta oli mainio musiikkivideo tv-sarjassakin. Kappaleen nimi kertoo jo kaiken olennaisen ja lyriikat toteaa suoraan sen tosiasian, että missään et saa olla rauhassa kaiken maailman mulkuilta:

"Olin juuri istunut
kaihoamani tytön viereen
Olin aperitiivit tilannut
hormoonit tulvi mun vereen

Kun tietenkin paikalle tunkeutui
Mulkku mulkku mulkku mulkku!"

Ensimmäistä kertaa voisi sanoa, että Lapinlahden Lintujen albumi jää kokonaisuudessaan pakkasen puolelle. Tyttö huutaa hii!:n kokonaisuus ei nimittäin kanna siivillään riittävästi. Liikaa kappaleita, joissa ideat on vähissä ja ei löydy sitä tavaramerkiksi muodostunutta syvyyttä ja oivalluksia, vaan rakennetaan yhden vitsin varaan kokonainen sävellys ja sitä kautta taannutaan tyypilliseen kiroiluun ja pissakakkatasoon turvautuvaan huumorimusiikkiin. Tiedä sitten miten suuri vaikutus esim. Liinojan lähdöllä oli, mutta mielestäni se muun muassa näkyi ja kuului tässä vaiheessa aika ratkaisevasti. Seassa on jokunen todella hieno kappale, mutta valtaosa on turhaa tilkettä ja täytettä, eikä todellisen albumin rungoksi tältä levytykseltä yllä kuin n. neljä tai viisi kappaletta. Paluu perushuumorin pariin yhteiskunnallisia arvoja suomivan Köyhän taivaan jälkeen ei ollut onnistunut ja osoittautui enemmän tai vähemmän mahalaskuksi.


Viimeisessä osassa pureudun 90-luvun loppupuoleen ja 2000-lukuun, jolloin levytystahti on jatkuvasti hidastunut ja ikäväkin tapahtuma mahtui joukkoon...

Ted Raikas
Vapaatoimittaja
DK-News

Täällä juttusarjan ensimmäinen osa.

Täällä voit laittaa kommenttia ja seurata keskustelua Lappareista!